top of page
Etsi
  • Writer's pictureJoonas Miettinen

Ryhmässä työskentely alakoulussa

On tutkittu, että ryhmä pärjää sitä paremmin mitä enemmän puheenvuorot jakaantuvat ja mitä enemmän osallistujat huomioivat omia ja toisten tunteita.


Ryhmän jäsenet tarvitsevat ryhmätyötaitoja.


Niitä ovat alla olevassa kuvassa esitetyt taidot.


Ryhmään muotoutuu väistämättä dynamiikka, joka muuttuu erilaiseksi ryhmän kehitysvaiheiden mukaan. Ryhmässä voi olla eriäviä mielipiteitä tai parhaimmillaan ideoita saadaan yhteensovittua. Jäsenet eivät välttämättä ole selvillä rooleista alkuvaiheessa.

Opettajan tehtävä on tukea ryhmädynamiikan muotoutumista kannustamalla, ohjaamalla ja opastamalla.


Tärkeintä ryhmässä on myös huomioida toisten tunteita. Ryhmän jäseniä voi opastaa huomioimaan toisten ilmeitä ja eleitä, ja jopa kehon asentoa.


Sosiaalisten taitojen avulla ryhmän jäsenet pärjäävät ryhmätyöskentelyssä taitavasti.




89 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page